|
Kilparyhmille – syystiedote 2011
Syyskausi on käynnistynyt vauhdilla ja tässä hieman ajankohtaisia asioita syksystä. Muistutamme, että on erittäin tärkeää ilmoittaa valmentajalle, mikäli ei pääse harjoituksiin. Valmentajat tekevät paljon työtä ja ovat sitoutuneita ryhmän toimintaan.
Vanhempien on tärkeää lukea tiedotteet huolellisesti ja ilmoittaa lapset ajoissa kilpailuihin ym. Luettehan myös päivitetyt pelisäännöt, sillä niissä on ohjeistusta mm. kilpailu- ja leirikuljetusten korvaamisesta kuljettajille.
Silveria
SIlverian salin kapasiteetti on tällä hetkellä maksimissaan ja kaikilta tarvitaan joustavuutta, kun tullaan harjoituksiin ja haetaan harjoituksista. Autot parkkeerataan aina ammattikoulun suurelle parkkipaikalle. Autolla ei ajeta sisäänkäynnin eteen. Liikuntaharjoituksiin tullessa tulee jaksaa kävellä parkkipaikalta saliin. Oven eteen ajaminen on aiheuttanut vaaratilanteita, kun harjoituksista innoissaan juokseva lapsi on meinannut jäädä auton alle. Harjoituksien aikana vanhemmat eivät voi olla salissa, jotta kaikilla voimistelijoilla ja valmentajilla on työrauha.
Lisenssi
Voimisteluliiton kilpailuissa kilpailevilla tulee olla Voimisteluliiton lisenssi. Lisenssin ostoon: http://www.voimistelu.fi/lajit/kilpailulisenssit-ja-voimistelup/ > Suomen voimisteluliitto > NTV Naisten telinevoimistelu
Toimikunnat
niin seuralle kuin voimistelijoillekin. Seura toivoo, että vanhemmat tulevat aktiivisesti mukaan toimikuntatyöhön. Tällöin varmistamme mm. kilpailujen ja joulu- ja kevätnäytösten järjestämisen. Jos et ole vielä ilmoittautunut toimikuntaan, teethän sen nyt jäsenrekisterissä:
http://www.jasentieto.fi/user/TapahtumaanIlmoittautuminen.aspx?OmanSeuranID=28&TapahtumaID=721
Tuulipuku ja college
Syksyllä on mahdollisuus tilata seuran collegeasu tai Adidaksen edustustuulipuku. Collegeasut ja tuulipuvut ovat sovitettavissa Wasa Sportiassa (Kauppapuistikko) viikon 39 aikana.
Tilaukset jäsenrekisterin tai alla olevan linkin kautta viimeistään 2.10.2011.
Oikean koon tilaaminen on tilaajan vastuulla, seura ei ota takaisin tilattuja pukuja.
Tuulipuku http://www.jasentieto.fi/user/TapahtumaanIlmoittautuminen.aspx?OmanSeuranID=28&TapahtumaID=781
College http://www.jasentieto.fi/user/TapahtumaanIlmoittautuminen.aspx?OmanSeuranID=28&TapahtumaID=782
Tuulipuku
Tuulipuvun osalta voi valita joko tummansinisen tai valkoisen takin. Housut ovat tummansiniset. Puvut tilataan koko asuina (ylä – ja alaosa samaa kokoa).
Koot lasten asuissa 128-176 cm. Junior-kokojen tuulipuvun hinta on 57€ + painatuskulut
Koot naisten asuissa XS, S, M, L, XL. Naisten puvun hinta 75€ + painatuskulut
Koot miesten asuissa S, M, L, XL. Miesten tuulipuvun hinta 83€ + painatuskulut
College
Collegeasu on tummansininen. Puvut tilataan joko koko asuina (ylä- ja ala osa samaa kokoa) tai vaihtoehtoisesti voi tilata pelkän yläosan.
Junior-koot 116-164cm. Hinta: Huppari 16€, housut 11€ = 27€ + painatuskulut
Naisten ladyfit XS, S, M, L, XL, XXL. Hinta: Huppari lady-fit 23€, housut lady-fit 16€ = 39€ + painatuskulut
Miesten koot: S, M, L, XL, XXL. Hinta: Huppari 21€, housut 12€ = 33€ + painatuskulut
Seura maksaa kaudella 2011-2012 voimisteleville kilparyhmäläisille sekä kaudella 2011-2012 toimiville valmentajille collegeasusta 50%. (seuran osuus: lasten koosta 13€, naisten koosta 19€, miesten koosta 15€)
HUOM! Jokaiseen jäsenrekisterin tapahtumaan on kirjauduttava erikseen(Jäsenrekisterin ominaisuus).
Tampereen kilpailu Ilmoittaudu 6.10. mennessä jäsenrekisterissä olevasta linkistä: (Timantit, Rubiinit, Opaalit, Kristallit, Starssit, Safiirit). http://www.jasentieto.fi/user/TapahtumaanIlmoittautuminen.aspxOmanSeuranID=28&TapahtumaID=783
HUOM! Lisenssi on maksettava ennen ilmoittautumista. Hopea- ja pronssimerkki tulee olla suoritettuna ennen B-luokkaan osallistumista. Kultamerkki tulee olla suoritettuna ennen C-luokkaan osallistumista.
Syysterveisin,
Vaasan telinetaiturit
Kilpailut, leirit ja tapahtumat syksy 2011
|