Leirikäytännöt Vaasan Telinetaiturit

Leirit

Leirin aloitus

Leiri aloitetaan ohjelmaan merkittynä aikana ja leirillä toimitaan järjestäjän aikataulun mukaan.

 

Osallistuminen

Valmentajat ehdottavat voimistelijalle, ja lapsen perheelle leirille osallistumisesta. On vanhempien päätettävissä, onko heidän lapsensa valmis leirielämään. Huoltajan on myös hyvä olla tietoinen leirin käytänteistä päättäessään lapsen osallistumisesta leirille. Mikäli vanhemmat päättävät, että lapsi osallistuu leirille, hyväksyvät he osaltaan leiriä koskevat ohjeet ja käytänteet.

 

Vanhemmat huoltajina

Mikäli valmentajia ei lähde riittävästi mukaan leirille, pyydetään huoltajia avuksi harjoitusten ulkopuoliseen vapaa-aikaan. Mikäli voimistelijalla on useita ruoka-aineallergioita tai hoitoa vaativa sairaus, keskustellaan huoltajan mukaan lähtemisestä leirille. Allergioista ja sairauksista on  syytä ilmoittaa aina tarkasti etukäteen leirille lähtevälle valmentajalle. Myös jos kyseessä on voimistelijan ensimmäinen leiri voidaan huoltaja tulla mukaan, kun voimistelijat tottuvat leireilyyn on tavoite, että voimistelijat leireilevät valmentajan kanssa.

 

Majoitus

Leirin järjestäjä esim. Kuortaneen urheiluopisto / Suomen Voimisteluliitto / FSG  huolehtii majoitusjärjestelyistä (esim. huonejaoista) eli käytänteet vaihtelevat järjestäjästä riippuen. Useimmiten majoitusvaihtoehto (huonekoko, rakennus ja kämppäkaverit) selviää vasta paikan päällä. Leirin alussa muistutetaan, ettei kukaan liiku väliajoilla yksin, vaan aina kaksin tai isommassa porukassa.

 

Ongelmatilanteet

Leirin aikana voimistelijat ottavat aina yhteyttä kysymys- ja ongelmatilanteissa leirillä olevaan valmentajaan/valmentajiin. Leirin alkaessa varmistetaan, että jokaisella voimistelijalla on kännykässään paikalla olevien valmentajien numerot.  Ensisijaisesti soitetaan aina omalle valmentajalle, joka voi esim. tarvittaessa tulla avaamaan oven, mikäli avain on jäänyt huoneeseen sisälle.

 

Voimistelijoille painotetaan, ettei kukaan poistu huoneista iltaisin ulos, vaan aina soitetaan valmentaja apuun. Tämä siitäkin syystä, että eri majoitusrakennusten ulko-ovet ovat lukittuina yön aikana. Valmentajilla on kuitenkin kaikkiin voimistelijoiden huoneisiin avaimet, joilla he pääsevät sisälle kaikkina vuorokaudenaikoina.

 

Yhteiset tilat

Yhteisissä tiloissa huolehditaan yleisestä siisteydestä ja muistetaan laittaa märät pyyhkeet välittömästi kuivumaan. Telinesalissa pidetään huolta yleisestä siisteydestä ja autetaan mattojen ja välineiden siirtämisessä.

 

Uinti

Mikäli illalla on uintivuoro uimahallissa, siellä on aina uimavalvoja. Tämän lisäksi joku/ jotkut valmentajista eivät mene altaisiin, vaan kiertävät altailla valvomassa. Järven rantaan saa mennä vain, mikäli aikuinen on mukana (kaikkina vuodenaikoina).

 

Ensiapu

Kuortaneen telinesalissa on jääpalakone, josta on aina saatavilla jäämurskaa mahdollisiin ensiaputilanteisiin. Salissa on yleensä myös tavallista laastaria, mutta jokaisella voimistelijalla on hyvä olla varalta laastaria ja oma urheiluteippirulla pienten haavereiden ja rakkojen varalle.

 

Ruokailu

Aina ennen ruokailua valmentajat muistuttavat käsien pesusta. Lähes joka leirillä ruokaillaan neljä kertaa (aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala), joten välipaloja ei tarvitse ottaa mukaan. Voimistelijoita, joilla on ruoka-allergioita, opastetaan ruokalassa kysymään henkilökunnalta erityisruokavalioistaan.  On vanhempien vastuulla ilmoittaa valmentajille mahdollisista voimistelijan lääkityksistä ja allergioista. 

 

Nukkumaanmeno

Jotta ylimääräiseltä koti-ikävältä vältyttäisiin iltaisin, on tärkeää, että vanhemmat ja voimistelijat soittavat toisilleen viimeistään päivällisen jälkeen. Iltaisin iltapalan jälkeen valmentajat kiertävät jokaisessa huoneessa toivottamassa hyvää yötä ja varmistamassa, että voimistelijat ovat käymässä nukkumaan. Hiljaisuus on leiristä riippuen klo 21-22.

 

Muuta

Näiden ohjeiden lisäksi voidaan tarvittaessa tehdä ryhmä- tai leirikohtaisia ohjeita esim. kännyköiden käytöstä.

Vanhempien vastuulla on ilmoittaa valmentajille mahdollisista voimistelijan lääkityksistä, allergioista ja muista asioista, joita leirivalmentajien on syytä tietää. Osalla leirityksistä on myös omat pelisäännöt, jotka huoltajien ja perheiden on hyvä tietää. Leirikutsu on tästä syystä hyvä lukea huolella läpi.

 

Leirin peruminen

Leiri-ilmoittautumisen perumisoikeus vaihtelee järjestäjän mukaan. Leirikutsussa on aina maininta perumisoikeudesta, joten sieltä kannattaa aina tarkistaa.