Ajankohtaista

07.05.
2019

Misella Antila tyttöjen PM-joukkueeseen

Ensimmäistä kertaa seuramme historiassa saimme edustuspaikan, kun Misella Antila valittiin tyttöjen PM-joukkueeseen. Nuorten PM-kisoihin lähtevä joukkue karsittiin kevään kolmen katsastuskilpailun perusteella, siten että Suomi saa mahdollisimman vahvan joukkueen. Ensimmäinen katsastuskilpailu järjestettiin Turussa, toinen Helsingissä ja viimeisin Voimisteluliiton mestaruuskilpailuiden yhteydessä Jyväskylässä. Misella osallistui kaikkiin kolmeen katsastuskilpailuun, tehden vahvat suoritukset ja menestyen loistavasti etenkin puomilla. Joukkue valittiin kahden parhaan karsinnan tulosten keskiarvon mukaan.

 

Tyttöjen joukkue:

Misella Antila, Vaasan Telinetaiturit

Maisa Kuusikko, Tampereen Voimistelijat

Malla Montell, Oulun Pyrintö

Ilona Kossila, Voimisteluseura Keski-Uusimaa, Tuusula

Anni Vuorikoski, Espoon Telinetaiturit

 

Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestetään tytöille (13-15-vuotiaat) vuosittain ja naisille (16-vuotiaista ylöspäin) parillisina vuosina. PM-kilpailuissa käydään joukkuekilpailu, neliottelu ja telinefinaalit.

 

Misellan PM-matka alkaa ensi viikon torstaina valmistavallaleirillä Tuusulassa ja perjantaina Suomen joukkue matkustaa Ruotsiin. Kilpailut käydään lauantaina ja sunnuntaina.

Misella Antila kotikisat maaliskuu2019 foto Vaasan Telinetaiturit vaaka2
Takaisin